Lapsilähtöistä oppimista ja osallisuutta
Rauman freinetkoulu on pieni ja yhteisöllinen alakoulu, jossa oppiminen rakentuu lapsen uteliaisuudesta, yhdessä tekemisestä ja arjen merkityksellisistä kokemuksista.
Freinetkoulussa tehdään viikon töitä
Koulumme oppilaat saavat maanantaisin viikon työt. Se tarkoittaa sitä, että viikon tehtävät annetaan kerralla ja niiden tulee olla valmiina viimeistään perjantaina.
Opettajan terveisiä Feskarista
Toimiessani Feskarissa opettajana näen päivittäin, miten lasten oppiminen rakentuu heidän omien kiinnostustensa, toiminnallisuuden ja yhteisöllisyyden varaan. Feskarissa oppiminen on kokeilemista, tutkimista ja yhdessä tekemistä.
Juhlavuoden perhepaja
Koulumme täyttää tänä vuonna 25 vuotta. Juhlavuoden kunniaksi järjestämme koululla 22.11. lauantaisen pajatapahtuman.
Unelmien freinetkoulu -teemaa on työstetty ja työstetään oppilaiden kanssa lukuvuoden aikana. Nyt kutsumme myös perheet mukaan unelmoimaan. Pajoissa syntyneet ideat toimivat pohjana koulumme kehittämistyölle.
Unicef-kävely 2025
Rauman freinetkoulu järjestää UNICEF-kävelyn 26.9.2025. Kyseessä on koulumme liikuntapäivä, jossa oppilaat liikkuvat hyvän asian puolesta ja keräävät tukijoilta lahjoituksia.
Tapahtumakalenteri syyslukukaudelle 2025
Täältä löydät Rauman freinetkoulun tapahtumakalenterin syyslukukaudelle 2025. Tervetuloa mukaan koulumme arkeen ja juhlaan!
Lukuvuositiedote 2025–2026
Tervetuloa aloittamaan uutta lukuvuotta Freinetkoulussa! Tästä tiedotteesta löydät ohjeita ja käytäntöjä sujuvaan ja turvalliseen lukuvuoteen.
Lukuvuoden 2025–2026 koulupäivät
Uusi lukuvuosi lähestyy, ja pian Freinetkoulussa taas opitaan yhdessä ja kohdataan tuttuja ja uusia kavereita. Tästä löydät tärkeimmät päivämäärät lukuvuodelle 2025–2026.
Freinetkoulun lehti – lue tästä!
Mitä tehdään Feskarissa? Mikä on pullaperjantai? Mitä freinetpedagogiikka tarkoittaa? Entä mikä on oppilaidemme mielestä parasta Freinetkoulussa? Tervetuloa selaamaan koulumme oman lehden sivuja. Iloisia lukuhetkiä!
Feskarista iloa ja oppia!
Millaista on feskarien arki ja esiopetus freinetpedagogisella lähestymistavalla? Feskari-ope Iida kirjoittaa iloisesta, yhteisöllisestä, leikkisästä ja turvallisesta tutkimusmatkasta.
Tapahtumakalenteri kevätlukukaudelle 2025
Täältä löydät Rauman freinetkoulun tapahtumakalenterin kevätlukukaudelle 2025. Tervetuloa mukaan koulumme arkeen ja juhlaan!
Turvallisen liikkumisen ohjeet koulun alueella
Pimeän vuodenajan myötä on tärkeää kerrata turvallisen liikkumisen ohjeet koulun alueella. Toivomme, että otatte seuraavat ohjeet huomioon.
Kirje tyytyväiseltä huoltajalta
Lasteni tuleva koulupaikka oli minulle selvä jo kauan ennen heidän syntymäänsä. Olen itse käynyt alakouluni pienessä kyläkoulussa. Kun Raumalle muutettuani kuulin, että täällä on pieni ja yhteisöllinen Freinetkoulu, tiesin, että se on perheellemme oikea valinta.